Verkkosivusto

ETS NORDin koko verkkosivusto päivitettiin vanhasta ulkoasusta ja toiminnoista nykyaikaisempaan.

VIERAILE SIVUSTOLLA

ETS NORD

ETS NORD on ilmanvaihdon kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin erikoistunut yritys, joka toimii Suomessa, Virossa, Ruotsissa ja Tanskassa.

G-Worksin ja ETS NORDin kumppanuus alkoi sivustouudistuksella jo vuonna 2015 ja on jatkunut tiiviinä tähän päivään saakka. Vuonna 2020 toteutettiin kattavampi uudistus, jonka myötä koko verkkosivusto päivitettiin vanhasta ulkoasusta ja toiminnoista nykyaikaisempaan.



LÄHTÖKOHDAT

Edellisestä sivustouudistuksesta oli kulunut jo aikaa ja uusia tarpeita oli syntynyt matkan varrella. Vanhan sivuston jatkokehittämisen sijaan haluttiin uudistaa koko sivusto palvelemaan entistä paremmin asiakkaita, käyttäjiä, ETS:n henkilökuntaa sekä yhteistyökumppaneita.



TAVOITTEET

Uuden verkkosivuston tavoite oli tehdä siitä asiakaslähtöinen, myyntiin ja palveluun keskittynyt sivusto. Myös visuaalinen ilme kaipasi selkeästi freesausta.



TOTEUTUS

ETS:n sivusto suunniteltiin vastaamaan tarkasti segmentoitujen kohderyhmien tarpeita. Projektin alusta alkaen myyntinäkökulma huomioitiin suunnittelussa ja toteutuksessa.

Yksi projektin kulmakivistä oli uusi, tehokas ratkaisu yrityksen tuotetietojen hallintaan. Uudistuksen yhteydessä toteutettiin laaja integraatio erilliseen tuotehallintajärjestelmään (PIM).



LOPPUTULOS

Verkkosivuston uudistusprojekti onnistui mallikkaasti ja täytti sille asetetut tavoitteet. Tehdyn PIM-integraation ansiosta ETS:n tuotteiden hallinnointi on jatkossa helpompaa ja vähemmän aikaa vievää. Lisäksi verkkosivusto sai raikkaan ja nykyaikaisen visuaalisen ilmeen.


Verkkosivuston uudistuksessa tehdyn integraation johdosta ETS Nordin mittavan tuotevalikoiman ja suurten tuotetietomäärien hallinnointi on nyt helppoa erillisestä tuotehallintajärjestelmästä käsin.


Töitämme

Katso kaikki työt