WordPress -sivuston voi tehdä edullisesti ja hyvin valmisteemaratkaisulla

Käsitteenä WordPress-sivusto on vaikeasti yleistettävä, eivätkä eri tavoilla tehdyt WordPress-ratkaisut ole lainkaan vertailukelpoisia keskenään. WordPressiä voi tehdä todella monella eri tavalla.

G-Works teki vuodet 2010-2020 WordPressiä pitkälti sillä tavoin, että yhdessä paketissa olevaan WordPress-ratkaisuun suunniteltiin käsityönä ulkoasu, joka sitten koodattiin omaksi “teemakseen”. Sivustot olivat kokonaispaketteja, jossa ulkoasu ja julkaisujärjestelmä olivat samassa kokonaisuudessa. Referensseistämme tätä teknologiaa edustavat esimerkiksi UrbaserSuomen Reserviupseeriliitto ja ETS Nord.

Vuoden 2021 aikana teknologiaratkaisumme muuttui siten, että julkaisujärjestelmä ja ulkoasu erotettiin toisistaan. Nämä ratkaisut ovat helpommin skaalautuvia, ja niihin voi laajentaa helpommin ulkopuolisia tietojärjestelmiä. Kutsumme tätä GW 2.0:ksi ja tätä teknologiaa edustavat esimerkiksi KalevalaseuraHelsingin Jäätelötehdas ja Rengasvalmistajat.

Kilpailijoiden toimintaa katsellessa vaikuttaa siltä, että suurin piirtein samaan suuntaan kuljetaan.

Valmisteemaratkaisuille on paikkansa

Täysin räätälöidyt sivustot tarjoavat rajattomasti mahdollisuuksia ja laajennettavuutta ja ne sopivat erinomaisesti vakiintuneille organisaatioille.

On kuitenkin toimijoita, joille riittää myös kevyempi ratkaisu, ja tähän tarkoitukseen olemme vuodesta 2021 alkaen tarjonneet myös valmisteemaratkaisua, jota kutsumme GW Lightiksi.

Ratkaisun toteutustapa eroaa merkittävästi räätälöiden ratkaisun toteutuksesta. GW Lightissa sivuston teemaa ei tehdä tyhjästä, vaan siihen valitaan jokin avoimen lähdekoodin valmisteemaratkaisuista, jota sitten muokataan asiakkaan tarpeen mukaisella tavalla. Lopputulosten ei kuitenkaan tarvitse näyttää samalta, minkä voi todeta esimerkiksi katsomalla GW Light -ratkaisuja referensseistämme.

Vaikkakin GW light -toteutuksen kohdalla puhutaan kevyemmästä toteutuksesta, palveluun kuuluvat samat tukipalvelut aina palvelimesta päivityksiin ja tietoturvan ylläpitämiseen, kuin räätälöidyissä ratkaisuissa.

Tästä syystä GW Light sopii erinomaisesti esim. vasta aloittaville yrityksille, itsensä työllistäjille ja holding-yhtiöille.

Vastaan itse palvelupäällikkönä meillä näiden ratkaisujen toteutuksesta, yhdessä suunnittelijamme Joonan kanssa. Juttelen kanssasi oikein mielellään, jos haluat kuulla ratkaisusta lisää!