Konsernin verkkosivusto
Logo

Konsernin verkkosivusto

VERKKOSIVUSTOT

    Suomen johtava maantielogistiikan perheyritys uusi kerralla koko konsernin neljä sivustoa. Kaikki toteutettiin yhtenäisellä teemalla, kullekin yhtiölle sopivaksi.

    VIERAILE SIVUSTOLLA TÄSTÄ

    LÄHTÖKOHDAT

    Ahola Group toteutti vuonna 2021 uudelleenjärjestelyjä, joiden yhteydessä konsernin toiminnot järjestettiin kolmeen liiketoimintayksikköön: Transport, Special ja Digital. Uudistuksen yhteydessä syntyi tarve myös verkkosivuston päivittämiseen ja ajanmukaistamiseen. Erityisesti haastava päivitettävyys ja yksikköjen toisista erillään olevat sivustot olivat haasteita, joihin uudistuksella haluttiin tarttua.

    YHTEISPROJEKTI

    G-Works ei toteuttanut tätä projektia yksin. Sivuston konseptointia sekä ulkoasun ja käyttöliittymän suunnittelua johti Miller & Lean, ja G-Works toimi projektissa teknisenä toteuttajana. Kolmen eri toimijan malli tunnettiin ennalta erityiseksi, ja sen aiheuttamia riskejä ryhdyttiin aktiivisesti torjumaan. Kaikkien kolmen osapuolen välillä sovittiin selvästi raportointi- ja työkäytännöistä. Miller & Lean ja G-Works lähtivät keskenään siitä, että ei ole "meidän tai teidän ongelmia", vaan on yhteisiä asioita ja yhteinen intressi. Kummankin tuli auttaa toista, ja tahtoa toisen osapuolen onnistuvan.

    YKSIKKÖJEN TARPEET

    Aholan liiketoimintayksiköt vastaavat erilaisiin tarpeisiin: Transport toteuttaa maantiekuljetuksia, Special erikoiskuljetuksia ja Digital tuottaa järjestelmiä kaikkiin kuljetuksenhallinnan tarpeisiin. Myös yksiköiden tarpeet verkkosivuston suhteen olivat huomattavan erilaisia. Siinä, missä yksi yksikkö tarvitsi suoria integraatioita CRM-järjestelmiin, toisella tarpeet olivat aivan erilaisia. Sivusto tuli toteuttaa siten, että sama sivupohja pystyy palvelemaan kaikkia - vaikka kaikkia tulevaisuuden tarpeita ei voida ennalta tietää.

    TEKNOLOGIA

    Sivusto toteutettiin WordPressin multisite-asennuksena, soveltaen kaikkiin sen osiin olio-ohjelmoinnin (OOP) periaatteita. Koska samaa sivustopohjaa tuli käyttää kaikkien liiketoimintayksiköiden sivustolla, päädyttiin ratkaisuun, jossa mitään koodia ei kirjoitettu WordPressin teemaan, vaan kaikki toiminnot jaettiin omiksi funktioikseen. Itse sivuston hallinta toteutettiin täysin rakennuspalikoista, moduuleista, joita sivupohjissa pystyy vapaasti yhdistelemään. Ratkaisulla haluttiin mahdollistaa liiketoimintayksiköille vapaus käyttää sivustoa erilaisiin tarpeisiin ilman, että yhtenäinen teema tai käyttökokemus kärsii.

    LOPPUTULOS

    Ahola Groupin verkkosivusto palvelee emoyhtiötä sekä kaikkia sen kolmea liiketoimintayksikköä ja palvelun kehitys jatkuu aktiivisesti G-Worksin Respa-palvelun hellissä käsissä. Tehtyjen ratkaisujen vuoksi sivustoa on helppo laajentaa uusilla moduuleilla. Ratkaisu on monikäyttöinen ja valmis tulevaisuuden haasteisiin vielä vuosiksi eteenpäin. Aivan kuten asiakkaansakin.

    Ahola on ilmaissut kiitoksensa onnistunutta projektia ja sivustouudistusta kohtaan. Me G-Worksilla ilmaisemme kiitoksemme paitsi heitä, myös erittäin hyvänä kumppanina toiminutta Miller & Leania kohtaan. Kokemuksesta tiedämme, että yhteisprojektit eivät ole aina miellyttäviä. Tämä oli, koska molemmat tiesivät, mitä tekivät - ja kunnioittivat toinen toisiaan.

    Espoon kaupungin virallinen orkesteri Tapiola Sinfonietta pani koko brändinsä uusiksi. Tässä on jotakin, jota G-Works oli odottanut.

    Järjestö, jonka ympärillä on melkoisesti mystiikkaa, luotti G-Worksiin verkkosivustonsa ja sisäisen järjestöportaalinsa toteutuksessa. Projektissa oli useita integraatioita, ja paljon huolellista mietittävää.

    KATSO LISÄÄ TÖITÄMME
    • Yhteystiedot
    • G-Works Oy
    • Salomonkatu 17 D
    • 00100 Helsinki
    G-WORKS