Kansallisteatteri
Logo

Kansallisteatteri

Verkkosivusto ja integraatiot

    Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri, jonka ohjelmistossa nähdään tuoreinta kotimaista draamaa, kiinnostavimpia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Kansallisteatterin toimintaa ohjaavia arvoja ovat taiteellisuus, keskustelevuus ja tasa-arvoisuus. Kansallisteatteri on teattereiden teatteri, ja vaikka olemme ylpeitä jokaisesta työstämme, oli verkkosivuston toteuttaminen juuri Kansallisteatterille valtava kunniatehtävä.

    LÄHTÖKOHDAT

    Vuoden 2017 loppupuolella G-Worksilla oli juhlapäivä. Kunniakas tehtävä Suomen vanhimman, jo vuonna 1872 perustetun Kansallisteatterin verkkosivuston uudistus oli valikoitunut juuri G-Works tehtäväksi. Tehtävässään G-Works ei vain toteuttaisi yhtä verkkosivustoa, vaan omalta osaltaan sitoisi itsensä osaksi Kansallisteatterin pitkää, kunniakasta ja edelleen jatkuvaa historiaa.

    TAVOITTEET

    Kansallisteatterilla oli hyvin selvät perusteet kumppanivalinnalleen sekä niille odotuksille, joita se G-Worksia kohtaan asetti. Kumppanilta odotettiin omaa näkemyksellisyyttä sivuston ulkoasusta sekä vahvoja näyttöjä saavutettavien verkkopalvelujen toteuttajana.

    RATKAISU

    Sivusto toteutettiin WordPress-teknologialla, integroiden sivuston valittuja osia Lippu.fi:n palveluun rajapintaa pitkin. Ulkoasussa kiinnitettiin huomiota selkeyteen ja käytettävyyteen, kuitenkin web-suunnittelun trendeille ja nykyaikaisuudelle kumartaen. Sivusto palvelee päivittäin lukuisia teatteritaiteen ystäviä, jotka löytävät sen kautta näyteikkunan teatterin mittavaan tarjontaan ja elämään.

    Kansallisteatterin sivusto integroituu sulavasti lippu.fi:n rajapintaan, ja esittää ajantasaiset lipputiedot suoraan kunkin näytöksen esittelyssä. Sivusto täyttää saavutettavuusdirektiivin vaatimukset, kuten tietysti kuuluukin.

    Kilpailutukseen lähtiessä etsimme näkemyksellistä ja nälkäistä kumppania. Taiteellisen yhteistyön lisäksi Kansallisteatteria ja G-Worksia yhdisti halu parantaa palveluiden saavutettavuutta. Sivustolla tullaankin jatkossa ottamaan saavutettavuus yhä enemmän huomioon, jotta jokaisella olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet käyttää teatterin sekä verkkosivujen palveluita.

    Kilpailutuksessa G-Works vakuutti meidät intiiminä, asiakaslähtöisenä ja innovatiivisena kumppanina. Jo suunnitteluvaiheessa oli selkeää, että meillä oli yhteinen näkemys tulevasta. Taidelaitos muuttuu taiteellisten linjausten myötä, joten kyky nopeisiinkin suunnanvaihtoihin, joustavuus ja rehellinen kommunikointi ovat meille elintärkeitä.

    Haasteenamme on saada sivujen visuaalinen ilme vastaamaan Kansallisteatterin laajaa ohjelmistoa. Lisäksi monimuotoista taitteellista teatteria seuraa monimuotoinen kävijäkunta, jonka ikäjakautuma on ”vauvasta vaariin”. Aikaisemmat sivumme eivät kohdanneet haluamallamme tavalla asiakkaitamme.

    Uudistuksen myötä sivujemme kokonaisuus muuttui visuaalisemmaksi, näyttävämmäksi ja nuorekkaammaksi, ja se huomioi käytettävyydessään monenlaisten kävijöiden tarpeet.”

    – Auli Turtiainen, markkinointipäällikkö / Kansallisteatteri